Kutsuin porukat tänään kylään. Ajattelin kokata iskän syntymäpäivän kunniaksi.
Suhteellisen kunnianhimoista nimittäin en osaa kokata ja toisekseen aikaa on enää muutama tunti tehdä kaikki illallisen järjestämiseen liittyvät asiat. Siivota, päättää mitä aion kokata, käydä kaupassa, piilottaa pornolehdet, hankkia viini, muistaa laittaa levyt päälle kun alan kokkaamaan, kattaa pöytä, ..
Rankinta tässä asiassa on kuitenki ehkä, että vaikka saan suurta nautintoa kämpän järjestelemisestä aina ku oon ehtiny sotkea sen aivan_järkyttävään_kuntoon (en voi edes kuvailla millanen läävä tämä kämppä taas aamulla oli), niin tällä kertaa on pakko LUUTUTA lattia! Kaikki mun omistamat kokonaista kaksi mattoa ei millään enää peitä näitä punaviini- ja valmisruokaläiskiä keittiön lattialla.
Oikea moppien ja myrkkyjen kanssa siivoaminen ei ole hauskaa. Sen olen kyllä huomannut, että sekotan kämpän nopeasti ja tehokkaasti. Kerta toisensa jälkeen. Ja kerta toisensa jälkeen viskon antaumuksella tavarat oikeisiin kasoihinsa. Löytäen kaman seasta aina jotain Inspiroivaa ja Jotain, minkä voi heittää roskiin.
Tavaroiden karsiminen on äärettömän terapeuttista. Kaivelemalla kuukausia avaamattomina olleita pussukoita, törmää tavaraan, josta ei ole halunnut luopua ILMAN MITÄÄN SYYTÄ olla luopumatta siitä.
Sitten, kun sitä tavaraa kerää kassillisen ja heitää menemään, tulee pirun keveä olo.
Olen harrastanut tätä turhanpäiväisen pois karsimista nyt reilun puoli vuotta. Niin kirjaimellisesti kuin kuvainnollisestikin. Siivoamalla turhan roinan pois edestä ja mukanaa kantamasta painolastista, pääsee lähemmäs sitä, mikä on Tärkeää. Tai näin mä sen asian olen kokenut. Se on vaatinut paljon työtä - ja vaatii varmasti jatkossakin - mutta nyt olen saanut paremmin kiinni siitä, mitä haluan kuljettaa mukanani paikasta toiseen ja ylipäätänsä mikä mua liikuttaa. (En nyt tarkoita tarjoussuklaata tai iltoja, joina seksi vie ja taksi tuo)
Porukat ovat kyllä nähneet mun elintavat ja tietää, että kyseisen yksilön reviirillä kannattaa pitää sukat ja välillä jopa kengät jalassa. Seikkailu asunnon päästä toiseen päähän on toisaalta myös monipuolinen eri aisteja stimuloiva harjoite, joka kehittää nokkeluutta ja notkeutta. Mutta ehkä se vain on niin, että ainoastaan nerot näkevät kaaoksessa järkeä.
Lopulta en niinkään siivoa tätä kämppää esittelykuntoon vieraiden takia, vaan lähinnä, jotta voin keskittyä siihen tärkeimpää - Rakkaiden Ihmisten Seuraan. Olisihan se hieman perseestä, jos illan emäntä yhtäkkiä joutuis mykistävän inspiraation kouriin
ja puolen tunnin hiljaisuuden jälkeen rynnistäis kohti keskeneräisten piirustusten kasaa mutisten "NYT MÄ TIIÄN! tää kuva on jo pitkää kaivannu palasen tätä APPELSIININKUORTA !"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti