Kysyvä ei tieltä eksy - se on jo hukassa

"Kyllä mä tiedän missä oon... Tässä."


Eräänä itseluottamuksen päivänä päätin siirtyä Helsingissä paikasta C paikkaan D kulkematta lähtöruudun kautta.

Tällä kertaa en unohtanut bussikorttia tai itseäni, vaan osasin jopa hypätä oikeaan raitiovaunuun.

Ikkunasta katsellessa maisemat vaihtuivat ja myhäilin tyytyväisenä tunnistaessani paikkoja matkan varrelta. Muistan vielä kuinka taputin itseäni henkisesti olalle; jo kolmatta kuukautta suhteellisen oikeassa paikassa about oikeaan aikaan.

Sangen metropoliittia, sanoisinko.

Mannerheimintieltä kohti Rautatieasemaa rientäessäni ystäväni oli jo päässyt kohtaamispaikkaamme Espoon Leppävääraan. Suuntasin siis sangen kiireellä lähijunaopasteiden ohitse vilkaisten lähijunien opastetaulua. "Vau, onpa helppoa!", muistan ajatelleeni.

Kirmasin laitureiden väliä edestakaisin (neuvoen huohottaen ohijuostessani jonkun turistin väärään junaan) ja yritin itse ehtiä viime sekunneilla lähteviin vaunuihin. Ilmeisesti epämääräisten "Huutakaa-kuskille-että-pysäyttää-tai-jos-jollain-on-mukana-sorkkarauta-niin-vääntäkää-ovi-auki" -käsimerkkien näyttäminen hämmentyneille bisnesmiehille ei auta junan pysäytyksessä.

Viimein sain lähetettyä ystävälleni viestin: "Tulossa! Työn ja tuskan takana oli päästä junaan, mutta suunta ainakin on oikea!"

Kesti noin kymmenen minuuttia kunnes lähetin seuraavan viestin; "Siitä oikeasta suunnasta puheenollen... Vantaahan on aika lähellä Espoota...? Saavuimme juuri Tikkurilaan."

Halvat ne on hullun Huvit

Köyhyys. Nyt se iski.

Meitä asuu kaksi tyttöä saman katon alla ilman merkittäviä tulonlähteitä.

Ollaan kovasti näin uuden vuoden kunniaksi yrittetty löytää Espoon läheltä halpoja harrastuksia (jotain muuta kuin opiskelijaliiton neuvomaa tuolijumppaa). Valmiita konsepteja pienelle budjetille ei pääkaupunkiseudulta tunnu löytyvän - ei sen kolmannenkaan kiven alta.

Onneksi meitä on siunattu painavalla sydämellä ja vilkkaasti laukkaavalla ajatusmaailmalla. Jalostimme ongelmissa rypemisen omaksi harrastusmuodokseen;

Maailman tuskan potemiseksi.

Maailman tuskan hautomo ei lupaa parannusta tai vastauksia, ennemminkin vertaistukea tosielämän Aku Ankoille. Hautomo on osallistujille ilmainen, ja mikäli jollain on mieli kipeä, hautomossa toimii myös maksullinen asiakaspalvelu. Tehdään surkeasta hupaisaa ja toivottavasti kuollaan nauruun.

On toki olemassa kasoittain muitakin ajanviettokeinoja, jotka eivät maksa mitään.


Tylsän päivän piristykseksi voi:
- pestautua viikinkiravintolaan laulelemaan omakeksimää viikinkisikermää (sävelenä lähinnä titanic - rautavuori)
- solmia kahden ihmisen hiukset yhdeksi palmikoksi
- painaa liikennevaloissa nappulaa nenällä
- seistä käsillään ja tuijottaa kokovartalopeiliin
- kutoa villasukat aloittaen varvaspäästä
- vaihtaa salaa kämppiksen taustakuvan Hitleriksi
- viettää joulua syyskuussa
- ja hanukkaa halloweenina
- ajaa takaperin liikenneympyrästä
- vääntää herätyskello soimaan keskellä yötä ja tuijottaa lähellä, kun toinen herää

- ja paaaaljon, paaaaaljon muuta (kysy ihmeessä lisää vinkkejä Marjolta tai jaa oma oma ehdotuksesi!)


Joku viisas sanoi joskus, että raha ei tee onnelliseksi. Ehkä näinkin, mutta haluan nostaa esiin kuitenkin Jukka Poijan viisaat sanat: "Nälkäinen kissa on kiukkunen."


Köyhyyden kierteessä voi toki aina yrittää lohduttautua sillä, että rahattomuus ruokkii mielikuvitusta.