WELLCOME ABOARD
You were born...
The path of terror has only just begun
 |
| Tää kummitusjuna kulkee ilman jarruja |
Välillä sitä aina unohtaa, että kaikki pelot ja kauhukuvat on totta vain omassa päässä.
On vaikia kuvitella, että kaikki muut ei näe mua yhtä negatiivisessa valossa kuin mä itte. Oon tottunu epäonnistumaan, mutta inhoan sitä. Haluan muuttaa suunnan. Oon jo alkanu pitää itteä ihan hyvänä tyyppinä, vielä kun voisi täysin luottaa siihen. Kaikki todisteet on kyllä sen puolella.
Mä oon ainoa, joka voi muuttaa suunnan.
Kun pelottaa, haluaisi että joku toinen ottaa ohjat ja itte voi vaan nyökkäillä. On helppoa, mutta naiivia, toistaa samaa kaavaa ja odottaa eri lopputulosta. "Ku mulle nyt vaan aina käy näin."
Kun vastustaja ja kumppani on samat (minä itte), niin täytyy selättää vastukset yksin. Oma vuoristorata on jokaisen henkilökohtanen matka.
 |
| I knew it all along, something would go wrong (somethings always wrong) ... so predictable - Emo-Marjo 15v (Mutta nyt oon täyttämässä 22) |
Ja jos mä vittu kierrän karusellissa samaa....kehää......kerta.....toisensa....jälkeen, niin kuka siinä jaksaisi loputtomasti istua kyydissä? Hyppään itsekin mielummin vaikka ojaan.
Ystävä on sellanen, jotka auttaa näkemään miksi juoksen päin tiiliseiniä. Sellanen, jolta saa uutta näkökulmaa. Ja joskus, jos tilanne näyttää tosi pahalta, hän voi sanoa "älä tee noin".
MUTTA:
Oon itte oman kummitusjunani jarrumies.
 |
| Let me tell you a story.. Jatka samaa rataa ja näin sun kaikki ihmissuhtees tulee menemään: VITUILLEEN |
Itseinho on ohjannu mun kulkua niin pitkään. Sanellu elämän lainalaisuudet niin, että mulla olis oikeus asua vaan ojassa haisemassa pahalta. Yksin. Ikuisesti. Mitkään solvaukset ei enää yllätä.
Mutta entäpä jos nurkan takana oliski vaihteeksi jotain hyvää?
SE on pelottava ajatus.
Ei voisikaan enää istua marttyyrin korokkeella. Mitä mä sitten tekisin? Olisin aivan tavallinen ihminen, jolla on kaikki mahdollisuudet onneen? NIINHÄN MÄ OONKI!
 |
| No voi ny jo vittu, mä en purematta niele. YOU bite ME! |
Toisten kyytiin kannattaa välillä istua ihan vain huomatakseen, että samat möröt vaanii muitaki.
Munko tarina muka kaikista traagisin...? Aika paksua.
Henkilökohtasen Iltasaatanan otsikot on jäätävää haistapaskamateriaalia, mutta kun sattuu on rikoksen pääuhri ja syyllinen... homma meneeki mutkikkaammaksi.
Pelko on todellinen tunne. Välillä kaikki tuntuu oksennetulta veriripulipaskalta ja vieressä istuva hymyilee ku teletappiaurinko. Vertailu ei vähennä sen arvoa, vaan kokemus on silti ihan yhtä merkittävä kuin universaalitotuus.
Mutta.
Siitä pitää voida päästää irti. Jos joku asia on arka - työstä sitä.
Tunnustus: Oon yleensä ensimmäisten joukossa kääntymässä itteäni vastaan. On parempi lytätä ite ittesä ennen ku muut tekkee sen.
Erään minifarssin päätteeksi tein kuitenkin jotain todella radikaalia ja merkittävää - nousin kapinaan.
"Mä en tätä tällasenaan niele."
 |
| "Ha! Kato ny, määhä sanoin, että sä vaan kuvittelet! |
Uskalsin!
Ja meijän ystävyyski tuntuu kestävämmältä, ku epäselvyys oliki vaan epäselvyyttä ja ollaan kohdattu rehellisesti se, että meidän näkemykset on joissain kohtaa erilaiset.
(Mun ei tarttekkaan ettiä uutta kämppää sen takia, että riideltiin kerran!)
Välillä tekkee hyvää suhteuttaa asioita.
On helpompaa ottaa vastaan uutta, kun kädet ei ole enää täynnä eilisen päivän paskaa.
Suuri kysymys on, mitä voi tehdä, jos pelko ei ole enää tekosyynä?
- Kaikki on mahdollista.
Elämä on jatkuvaa vuoristorataa, parempi siis oppia nauttimaan siitä. Kato pari Scary Movieta tai lue mun tekstejä lissää ja huomaat, että vaikka kulkisit pimiässä laaksossa, sä oot itte se pelottavin asia siellä.
En halua, että elämä on kauhukimara. Tahon nauttia. Uskaltaa heittäytyä. Luottaa toisiin. Tykätä itsestä. Kunnioittaa toisia. Selättää möröt. Rakastaa. Voittaa.
Kummitukset ulos kaapeista ja bileet pystyyn.
 |
| Se meni jo - ei se enää satu |
Vapaa (ksi)
Mä oon kyllästyny niihin voimiin,
jotka ohjailee mun elämää.
Joku mua piteli siinä, se oli niin kamalan vahva,
eikä halunnut päästää irti.
Suurempi vuoria merta, se sellaiseksi kasvoi mun päässä.
En odota yllätystä, en pidätä hengitystä,
mä aion jättää sen taakse
En mä rohkea oo, enkä kuolematon,
mutta tiedän vaan sen, minkä sydän on tiennyt kauan
tää mun pakoni loppuun juostu on.
En aio tuntea pelkoo, mä luulen et ihminen on sitä vahvempi.
Mä en oo, mä en oo sille velkaa yhtään enempää.
Mä valitsin juosta, koska luulin etten osaisi muuta.
En enää halua tunnistaa itseäin tuosta,
,se ihminen on jäävä menneeseen aikaan.
(Kaija Kooovis)
Mä oon kyllästyny niihin voimiin,
jotka ohjailee mun elämää.
Joku mua piteli siinä, se oli niin kamalan vahva,
eikä halunnut päästää irti.
Suurempi vuoria merta, se sellaiseksi kasvoi mun päässä.
En odota yllätystä, en pidätä hengitystä,
mä aion jättää sen taakse
En mä rohkea oo, enkä kuolematon,
mutta tiedän vaan sen, minkä sydän on tiennyt kauan
tää mun pakoni loppuun juostu on.
En aio tuntea pelkoo, mä luulen et ihminen on sitä vahvempi.
Mä en oo, mä en oo sille velkaa yhtään enempää.
Mä valitsin juosta, koska luulin etten osaisi muuta.
En enää halua tunnistaa itseäin tuosta,
,se ihminen on jäävä menneeseen aikaan.
(Kaija Kooovis)
Ne aluksi niin karmivat luurangot....
 |
 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti