Ujona ja epävarmana sitä jotenkin ajattelee, että porukan äänekkäimpien mielipide on se oikea. Heidän (järjettömiäkin) sääntöjään tulee noudattaa, jos haluaa tulla hyväksytyksi. Tai jotta selviää vain tilanteista läpi.
Oon aina toivonu, että tyypit tykkäisi musta yhtä paljon ku mä niistä. Luulinki pitkään pitäväni kaikista ja kun en tiennyt miten päin olla, yritin muuttua kaikkien oletusten mukaiseksi. Oon itkeny niin monet kerrat "Millanen mun vittu pitäs olla, että kelpaisin?!"
Oon aina ollut ajattelevainen, huolellinen (hahahaahaha - uskokoon ken tahtoo) ja vaihtelunhaluinen. Mielummin keskustelen fiiliksistä, heitän positiivisia ideioita ilmaan ja kemuan pelikentillä kuin räin seinille ja vittuilen viattomille. Koen tarvetta lytätä muita vain epävarmoina hetkinä tai kun olen todella väsynyt. Haluan elää niin, että voin katsoa ihmisiä silmiin ja seistä tekojeni takana.
Kyllästyttääkö leikkiä typerää vain, jos se on tapa sopia joukkoon?
...mutta kiltit tytöt ei oo cooleja.
Jossain vaiheessa päätin, että en halua enää olla jämäpala. Katsoa hiljaa vierestä, kun elämä eletään toisissa pöydissä. Musta on enempään. Haluan löytää porukkaa, jonka seurassa oikeasti viihdyn sekä nähdä ja kokea lisää. Kaikkea. Kaiken. Heikot eivät saa haluamaansa. He tiskaavat vieressä kun draama queenit vievät parhaat päältä. Haluan elää täysiä ja että MUAKIN kuunnellaan.
Aloin kapinoida kaikkea tuttua ja turvallista vastaan. Kehitys kuulemma tapahtuu epämukavuusalueella.
Oon löytäny itteni monista tilanteista, joissa paras ratkaisu olisi lähteä pois.... ja silti jäänyt. Yrittänyt jopa ittellenikin esittää jotain mitä en ole ("Siis kato tuotaki luuseria! Oho. Se alko itkee.. kuulikohan se?" ja vaiennu sillon kun olis pitänyt sanoa "Et sä voi tehdä noooooin").
Muistan selkeästi yhden niistä illoista, kun kuuntelin omaa fiilistä ja tottelin sitä huolimatta muista. Olimme yhdellä ihan kivalla porukalla baarissa - taas. Kuuntelin muita ja juttelin niitä näitä, mutta samalla kyllästytti koko touhu. Sitten lähin kotiin. Kesken illan. Ja silti elämä jatkui.
Elämässä voi aina päättää itte mitä tekee. Voi alistua, hyökätä tai olla vahva ja sopeutua omalla tavalla.
Mutta mistä tietää mikä on itselle paras valinta milloinkin? Kokeilemalla.
Oon testannut tusinoittain rooleja koulukiusatusta luokkavastaavaan ja lämpimästä kuuntelijasta typerään pissipäähän.
Jo pelkästään yli 50:n työkohteen, 20:n harrastuksen ja 3:n kotikaupungin kautta on tavannut paljon ihmisiä eri tehtävissä ja elämäntilanteissa. Oon saanu tutustua teologeihin, urheilijoihin, narkkareihin, narsisteihin, bailaajiin, menestyjiin, huono-osaisiin, alistettuihin, innovaattoreihin ja tasapainoisiin... Jos jonkin sortin kulkijoihin.
Jokaista oon yrittäny ymmärtää sekä miettiä mitä yhteistä meillä pohjimmiltaan ihmisinä on. Aika paljonkin. Me kaikki vaan ollaan tosi erilaisia ja halutaan periaatteessa samoja asioita, mutta kovin eri tavalla.
Välillä ajattelen, että lähdin ettimään Marjo-Riittaa /Marea /Marjoa /Mauria /Maukkaa /sanomitenvaan muiden joukosta kuin Kultakutri autokauppaan - tietämättä tarkalleen mitä ja millaista etsin.
Tsekkasin vähän etukätteen mitä kannattaa ostoksilla huomioida sekä kysynnän ja tarjonnan tasapainon. Ensisilmäyksellä näin yhden kiiltävän auringossa muita kirkkaammin, mutta se näytti painivan aivan eri luokassa mun resurssejen kanssa (olin melkein valmis tyytymään vähempään).
Jostain syystä oli polttava tarve koeajaa kaikki vaihtoehdot. Oli pakko saada tietää miltä ne oikeasti käytössä tuntuu. Aina sama: "ihan jees, mutta...."
Lopulta, kun kaikki oli jo testattu, oli uskallettava lähestyä SITÄ yhtä. Niin kaunis, sulava ja säpäkkä. Katoin sen hintaa sydän tykyttäen.... Ja tajusin, että sen voi saada osamaksulla.
Nyt ku yritän päästä eroon toisten turhasta miellyttämisenhalusta, palaset tuntuu loksahtelevan paikoilleen ja olo on jotenki... helpottunut. Tajusin, että mut on moniki hyväksyny ihan tällasena. Voin elää vain omana ittenäni ja lakata odottamasta, että kaikki antaisivat siihen luvan (etenkään kun kukaan tuskin menettää yöuniaan, jos joku on vähän vinkero).
Kun tietää vähän paremmin kuka on, on helpompi olla hyvä tyyppi. Energiaa jää muihinkin juttuihin.
Välillä se merkitsee luopumista esim. seurasta, joka vie energiaa antamatta mitään vastapainoksi ja välillä kärsivällisyyttä odottaa, että nuppu puhkeaa kukkaan. Eniten se kuitenkin tarkoittaa, että saa oppia koko ajan lisää, on ok sanoa ei ja voi nauraa täydellä sydämellä.
Jos ne arvot, joita haluan edustaa (toisten kunnioitus, itsensä toteuttaminen, oikeudenmukaisuus sekä rehellisyys) tekkee musta "kiltin tytön" - so be it. :)
Jos ei oo viilee, niin onko sillon HOT ?
I CHOOSE YOU MAREMON !
Pink - So What (live)
<a href="http://www.bloglovin.com/blog/3701011/?claim=n75kdz3pzpm">Seuraa blogiani Bloglovinin avulla</a>
