Olin tuossa juuri nauttimassa lätkämatsista. Se tunnelma, mikä SM-liigan otteluissa on, on sanoinkuvaamatonta. Kirjaimellisesti. Hallissa vallitsee hiljaisuus, jonka läpi voit selkeästi kuulla luistimien iskeytymisen jäähän. Miehet polkevat kentällä satojen silmäparien latautuneen tuijotuksen alla. Ja "EEEEEEEEEEEEI!" se purkautuu kuin yhdestä suusta - yleisö kuohahtaa.
Viime aikaisten tapahtumien valossa olen saanut nähdä hyvin läheltä, kun Suomalainen Mies avaa suunsa. Ja sydämensä. Sanojen merkityksen ja määrän suhde on tasoa, jolle harva nainen yltää.
Kuinka paljon voi esimerkiksi pieni, neljä kirjaiminen sana "Äiti" merkitä.
Se Välittömyys. Ja se TUNNE, joka on kaikkien niiden tuhansien pienien sanojen lähtökohta...
Ennen inhosin suomalaista hiljaisuuden mentaliteettia. Se merkitsi ennen kaikkea jäykkyyttä, patoutuneisuutta, itsekkyyttä ja empatian puutetta. Nyt, kun tuohon hiljaisuuteen on päässyt sisälle, se avautuu ihan uudella tavalla. Avoin hiljaisuus on rehellistä yhdessä oloa.
Yhdessä ja Yksin on ehkä molemmat semmosia asioita ainakin mulle, että sen ymmärtää vasta, kun lakkaa pelkäämästä. Kun osaan olla hiljaa ja rauhassa itsekseen tai toisen ihmisen kanssa, vetää se sanattomaksi. (Snäääp!)
Onko hienompaa tunnetta, kuin nakata löylyä ja kuunnella, kun kiuas sihahtaa lämpimässä äänettömyydessä? Kaveri pyyhkäisee polttavia korvanlehtiään ja minu Veli sen toisella puolella tokaisee "Niin."
Se on Hienoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti