Eräänä itseluottamuksen päivänä päätin siirtyä Helsingissä paikasta C paikkaan D kulkematta lähtöruudun kautta.
Tällä kertaa en unohtanut bussikorttia tai itseäni, vaan osasin jopa hypätä oikeaan raitiovaunuun.
Ikkunasta katsellessa maisemat vaihtuivat ja myhäilin tyytyväisenä tunnistaessani paikkoja matkan varrelta. Muistan vielä kuinka taputin itseäni henkisesti olalle; jo kolmatta kuukautta suhteellisen oikeassa paikassa about oikeaan aikaan.
Sangen metropoliittia, sanoisinko.
Mannerheimintieltä kohti Rautatieasemaa rientäessäni ystäväni oli jo päässyt kohtaamispaikkaamme Espoon Leppävääraan. Suuntasin siis sangen kiireellä lähijunaopasteiden ohitse vilkaisten lähijunien opastetaulua. "Vau, onpa helppoa!", muistan ajatelleeni.
Kirmasin laitureiden väliä edestakaisin (neuvoen huohottaen ohijuostessani jonkun turistin väärään junaan) ja yritin itse ehtiä viime sekunneilla lähteviin vaunuihin. Ilmeisesti epämääräisten "Huutakaa-kuskille-että-pysäyttää-tai-jos-jollain-on-mukana-sorkkarauta-niin-vääntäkää-ovi-auki" -käsimerkkien näyttäminen hämmentyneille bisnesmiehille ei auta junan pysäytyksessä.
Viimein sain lähetettyä ystävälleni viestin: "Tulossa! Työn ja tuskan takana oli päästä junaan, mutta suunta ainakin on oikea!"
Kesti noin kymmenen minuuttia kunnes lähetin seuraavan viestin; "Siitä oikeasta suunnasta puheenollen... Vantaahan on aika lähellä Espoota...? Saavuimme juuri Tikkurilaan."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti